Akillesjänteen repeäminen
Akillesjänteen täydelliset tai osittaiset repeämät kuuluvat yleisimpiin jännevammoihin. Akillesjänne on ihmiskehon vahvinta sidekudosta. Se kestää erittäin hyvin suoraa vetoa, mutta huonommin kiertoliikettä ja vääntöä. Noin 80 prosenttia repeämistä sattuu urheilulajeissa, joissa tarvitaan räjähtävää hyppyvoimaa.
Pahimpia riskitekijöitä ovat riittämätön lämmittely ja venyttely, lihaskireys ja lihasvoiman epätasapaino. Revenneen akillesjänteen taustalla on usein aikaisempia pienempiä vammoja, joiden ei ole annettu parantua rauhassa. Akillesjänne voidaan joutua leikkaamaan ja vamman kuntouttaminen on tärkeää uusiutumisen ehkäisemiseksi ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi.
Hiirikäsi
Hiirikäsi on ranteen ja peukalon rasitusvamma, joka aiheutuu käden staattisesta lihasjännityksestä. Rasitusvamma syntyy tyypillisesti tietokoneen hiiren pitkäaikaisesta käsittelystä, mistä se on saanut nimensäkin. Hiirikäsi ei ole lääketieteellinen diagnoosi, vaan yleisnimitys erilaisille käsivarren ja käden oireille, jotka ilmaantuvat pitkäkestoisen hiirellä työskentelyn aikana tai jälkeen.
Pitkälle ehtinyt rasitus voi johtaa varsinaisiin diagnosoitaviin sairauksiin, kuten jännetupen tulehdukseen, rannekanavan oireyhtymään tai tenniskyynärpäähän. Hiirikättä voi ehkäistä ja hoitaa esimerkiksi liikeharjoituksilla ja myös työskentelyn tauottaminen on tärkeää. Hiiren voi vaihtaa myös ergonomisempaan rullahiireen. Fysioterapeutin toimesta on myös syytä tarkistaa työpaikan ergonomiset tekijät kuntoon. Jännevaivoissa terapeutti suunnittelee harjoitusohjelman, joka tähtää jänteen kuormituksensietokyvyn parantamiseen ja rakenteiden vahvistamiseen. Hankalimmissa tilanteissa rannekanavaoireyhtymän hoidossa voidaan tarvita leikkaushoitoa.
Iskias
Iskiasoireella tarkoitetaan iskiashermon ärsytyksestä johtuvaa selkäkipua ja muita oireita. Oireet voivat tuntua lanneselässä ja ulottua alaraajaa alaspäin aina varpaisiin saakka. Oireisiin voi kuulua alaraajan kipua, pistelyä, tunnottomuutta tai lihasheikkoutta, joita voi olla myös ilman selkäkipua.
Yleisin iskiasoireen syy on nikamien välilevyn rappeutumisesta johtuva pullistuma (tyrä), joka mekaanisesti puristaa selkäydinhermoa tai aiheuttaa paikallisen reaktion, joka saa hermon ärtymään. Tällöin kivun syy on lanneselässä, vaikka oireet tuntuvat sillä alueella, jota ärtynyt hermo hermottaa. Nikamavälilevyn rappeutumista edesauttavat tupakointi ja ylipaino.
Rappeutuneiden nikamien välilevy voi revetä äkillisesti tai vähitellen, niin, että välilevyn sisältöä työntyy selkäydintilaan hermojuuria painaen. Repeämä ei yleensä liity vammaan tai ponnistukseen vaan useimmiten alku on vähittäinen. Erona tavallisiin alaselän lihaskipuihin on juuri alaraajaan säteilevät oireet. Kipu voi olla erittäin tuskallista ja pahimmillaan estää potilaan liikkumisen.
Hermoja puristava välilevytyrä voi aiheuttaa lihasten toimintakyvyttömyyden (lihasheikkous estää kävelyn varpailla tai kyykystä nousun) tai vaikeuksia virtsaamisessa tai ulosteen pidättämisessä. Tällöin on hakeuduttava välittömästi lääkäriin.
Välilevytyrän riski on suurempi paljon autoilevilla, tupakoivilla ja ylipainoisilla. Vaikka tutkimusten perusteella ei ole aivan selvää, että näiden riskien vähentäminen pienentää välilevytyrän riskiä, on silti suositeltavaa välttää tupakointia, ylipainoa ja pitkää yhtämittaista autossa istumista.
Jännetuppitulehdus
Jännetuppitulehdus on tupellista jännettä ympäröivän kalvon tulehdus. Tupettoman jänteen tulehdusta kutsutaan vieruskudostulehdukseksi. Tulehdus aiheutuu usein kyseessä olevan raajan yksitoikkoisesta liikkeestä tai äkillisestä venähdyksestä. Jännetuppitulehdusta esiintyy tavallisimmin ranteen ja sormien ojentajajänteissä kyynärvarressa sekä sormien koukistajajänteissä.
Jännetupintulehdus saattaa olla seurausta nivelreumasta, kihdistä, sokeritaudista tai eräistä yleistaudeista. Tulehduksen oireena on muutamasta päivästä pariin viikkoon kestävää kuumotusta, turvotusta ja punoitusta. Itse jänteen paraneminen voi kestää useita viikkoa. Lihasvoiman ja liikeratojen ylläpitäminen edistävät paranemista ja estävät tulehduksen uusiutumista.
Nikamalukko
Akuutin eli äkillisen selkäkivun syynä on usein fasetti- eli nikamalukko. Tällöin selkärangassa oleva pikkunivel eli fasettinivel lukkiutuu jonkin väärän liikkeen, asennon tai kuormituksen seurauksena. Tällöin fasettiniveleen voi tulla toimintahäiriö ja tästä voi seurata kovakin selkäkipu.
Kipu alkaa yleensä äkisti ja on paikallinen, pistävä tunne. Vaiva voi esiintyä missä osassa selkärankaa tahansa. Lanneselän alueella kipu voi heijastua myös reisien ja pakaroiden alueella, pahentuen tyypillisesti selkärangan ääriliikkeissä. Ylempänä rintarangan alueella fasettilukko aiheuttaa hyvin paikallisen, pistävän kivun, joka voi myös pistää läpi kehon rinnan puolelle. Kipu voi olla hyvinkin kova ja liikkumista rajoittava, joka yleensä voimistuu syvään hengittäessä.
Nikamalukkoja voi ennaltaehkäistä huolehtimalla riittävästä lihaskunnosta ja kehon liikkuvuudesta. Esimerkiksi selän pyöristäminen ja kevyt taaksetaivutus, kiertoliikkeet ja sivutaivutukset estävät nikamalukkojen syntyä ja edistävät niiden paranemista. Mikäli lukko on voimakas ja kivulias, on mahdollista saada apua esim. manuaalisten käsittelyjen ammattilaisilta kuten fysioterapeuteilta, osteopaateilta, kiropraktikoilta tai naprapaateilta. Joskus myös lääkehoito voi olla tarpeen. Valtaosa nikamalukoista paranee kuitenkin itsestään itsehoidon avulla.
Nivelsiteiden venähdys tai repeämä
Tavallisin vammatyyppi on nilkan lateraalisten eli ulkosivun nivelsiteiden venähdys tai repeämä. Vamma luokitellaan kolmeen vaikeusasteeseen. Ensimmäisessä asteessa vain muutamia sidekudossäikeitä venyttyy tai repeää: turvotus tai kipu ovat usein lieviä, potilas kykenee varaamaan jalalle ja palaamaan työhön ja liikuntaharrastukseen nopeasti ilman erityistä hoitoa. Kakkosasteen vammassa suurempi osa nivelsiteiden säikeistä on vaurioituneita, nilkka voi olla voimakkaasti turvonnut ja erittäin kipeä, eikä jalalle varaaminen onnistu. Lääkärintutkimuksessa todetaan lievä nivelsiteiden löysyys, mutta ei täydellistä periksiantoa. Kolmosasteessa joko yksi tai useampi nivelside on kokonaan poikki, silloin nilkka on tutkittaessa lähes ”holtittoman” löysä. Hoitona on tällöin leikkaus.
Nilkkavamman diagnoosiin ja vamman määrittämiseen tarvitaan lääkärin kliininen tutkimus sekä usein myös röntgenkuvaus. Röntgenkuvauksella kyetään poissulkemaan nilkan murtumat, joiden hoito poikkeaa ns. pehmytkudosvammojen hoidosta.
Mikäli nivelsiteiden venähdys on lievä, riittää yleensä itsehoito. Tapaturman sattuessa tulee tapaturman kohtaan laittaa välittömästi kylmää, painaa vammakohtaa ja pitää sitä kohoasennossa sisäisen verenvuoden hillitsemiseksi ja kivun vähentämiseksi. Kylmähoitoa voi käyttää myös seuraavina päivinä. Kun kipu alkaa vähentymään, on tärkeää kuntouttaa vammakohtaa esim. tasapainoharjoitteilla ja lihasvoimaa kehittävillä liikkeillä varovasti aloittaen. Myös tukisiteistä ja teippauksista voi olla hyötyä parantumisen ja toimintakyvyn edistämiseksi.
Notkoselkä
Notkoselkä on seuraus pitkään jatkuneista kehon toimintahäiriöistä sekä epätasapainoisesta lihastyöskentelystä. Notkoselällä viitataan normaalia suurempaan alaselän kaareen. Alaselän normaalia kaarta kutsutaan lannerangan lordoosiksi. Kasvaneet kaaret ovat yleensä omien elämäntapojen tulosta. Selkärangan normaalit kaaret syntyvät lapsen oppiessa nostamaan itsensä pystyyn kahdelle jalalle. Sekä niska- että lannerangan kaaret ovat osaltaan tulosta kehon painon siirtymisestä selkärangan varaan.
Notkoselkäisyyteen on monia syitä. Niitä ovat esimerkiksi lantionseudun ja syvien vatsalihasten heikkous, lihaskireys, selkänikaman toimintahäiriöt sekä jalkaholvin kaaren madaltuminen tai näiden asioiden yhdistelmä. Notkoselkä voi aiheuttaa monia häiriöitä pitkällä aikavälillä: alaselkäkipuja, alaraajavaivoja, lihakireyttä sekä rasitusta nikamissa. Se saattaa myös altistaa selkärangan rappeumamuutoksille ja näin ahtaumasta johtuville hermosäryille.
Notkoselkää hoidetaan manuaalisesti keskittyen alaselän, lantionseudun sekä alaraajan niveliin ja kudoksiin. Jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi liiallisen istumisen välttäminen ja liikunnan lisääminen ovat hyvä alku. Kannattaa lisätä liikuntaa, etenkin tukilihaksia vahvistavaa, koordinaatiota vaativaa liikuntaa ja välttää istumista. Myös oikeiden istuma-, seisoma- ja kävelyasentojen sekä ryhdin ylläpitämisen opettelu ovat tärkeitä.
Noidannuoli
Noidannuoli eli akuutti lumbago tarkoittaa äkillistä kipua selässä. Noidannuoli syntyy usein pienen, mutta varomattoman liikkeen seurauksena.
Noidannuoleen liittyy usein voimakas lihaskramppi, ”lihassuoja”, joka pyrkii estämään kudosten vaurioitumisen. Selän ”pakkoasento” on siis seurausta kivusta, eikä varsinainen noidannuolen aiheuttaja. Paikallaan ollessa kipua ei usein tunnu, mutta pienikin liike saa aikaan voimakkaan ja terävän kivun, jonka vuoksi liikkumista on varottava.
Noidannuolen kaltainen akuutti kipu voi olla peräisin mistä tahansa hermotetusta kudoksesta selässä. Tavallisimmin noidannuoli aiheutuu nikamavälilevystä, selkärangan nivelrakenteista tai pehmytkudoksista. Välilevyperäiseen kipuun ja hermon ärtymiseen liittyy usein kipua ponnistuksessa, kuten yskiessä, aivastellessa ja esimerkiksi vessassa istuessa. Pahimman kivun aikana kannattaa välttää istumista.
Jos noidannuoli alkaa tapaturman yhteydessä, ja siihen liittyy heijastavaa kipua yhteen tai molempiin alaraajoihin, on syytä ottaa yhteyttä lääkäriin välittömästi. Noidannuolen hoitona voidaan käyttää lepoa, lääkitystä ja varovaista liikeharjoittelua normaalin toimintakyvyn palauttamiseksi. Vahva lihaksisto estää ja suojaa noidannuolen syntymistä ja uusiutumista.
Skolioosi
Skolioosi tarkoittaa selän ja selkärangan kieroutumaa. Se voi johtua lantion vinoumasta. Tällöin ristiluu, joka on selkärangan alku, on vinossa ja siksi selkäranka kieroutuu.
Skolioosi luokitellaan syntymekanisminsa perusteella kolmeen ryhmään:
Idiopaattinen
eli tuntemattomasta syystä johtuva skolioosi. Tauti voi alkaa jo varhaislapsuudessa, mutta tyypillisimmillään se alkaa murrosiän kasvupyrähdyksen yhteydessä. Nikamat ja välilevyt ovat rakenteeltaan normaalit. Taudilla on vahva geneettinen tausta; ehdokasgeenejä taudin aiheuttajaksi on useita. Hyvin hoidetun skolioosin ennuste lyhyellä ja pitkällä aikavälillä hoidettuna on erinomainen. Hoitoa vaativa idiopaattinen skolioosi on tytöillä lähes 10 kertaa yleisempi kuin pojilla.
Synnynnäinen skolioosi
Sikiöaikaisen kehityksen aikana nikamien rakentuminen voi häiriintyä. Usein potilaalla on tällöin muidenkin elinjärjestelmien häiriöitä, kuten ruoansulatuskanavan, sydämen, munuaisten tai selkäytimen rakennepoikkeavuus. Ennuste vaihtelee harmittomasta erittäin hankalaan, johon voi liittyä selkäytimen tai keuhkojen toimintahäiriö. Tästä syystä synnynnäisen nikaman rakennepoikkeavuuden hoitotarpeen arviointi edellyttää aina asiantuntijan arviota.
Muihin sairauksiin liittyvä skolioosi
Useisiin lapsuuden neurologisiin tai lihassairauksiin voi liittyä skolioosin kehittyminen. Hoito on sairauden luonne huomioon ottaen yksilöllinen.
Skolioosi havaitaan useimmiten esimurrosiässä, ja sitä voidaan hoitaa fysioterapialla, korsettihoidolla tai molemmilla, vaikeissa tapauksissa leikkauksella. Skolioosin käyryyttä mitataan asteilla ja hoidon kulmakivenä on lihaksiston hyvä kunto ja nivelten liikelaajuuksien ylläpitäminen.
Vaivaisenluu
Vaivaisenluulla tarkoitetaan jalkaterän ongelmaa, jossa ukkovarvas kääntyy muihin varpaisiin päin. Samalla ukkovarpaan tyvinivelessä tapahtuu muutoksia, ja nivel sekä siihen liittyvä limapussi kipeytyvät ja turpoavat. Muuttunut rakenne johtaa myös hiertymien ja känsien muodostukseen. Kipu voi lisäksi muuttaa jalan toimintaa ja aiheuttaa kipua nilkassa ja sääressä.
Vaivaisenluu on seurausta jalan rakenteen ja toiminnan häiriöstä, jossa ukkovarpaan tyviniveleleen kohdistuu poikkeava kuormitus. Vaiva liittyy myös kenkämuotiin. On arvioitu, että sitä esiintyy jopa kolmanneksella sellaisista aikuisista, jotka käyttävät länsimaisia jalkineita, erityisesti korkeakorkoisia ja kapeakärkisiä. Naisilla vaivaisenluu on lähes 10 kertaa yleisempi kuin miehillä. Ilmeisesti myös perintötekijöillä on merkitystä vaivaisenluun syntyyn. Vaivaisenluun ennaltaehkäisemiseksi ja lievien muotojen hoitamiseksi on suositeltavaa valita kengät, joissa korko on matala ja jotka ovat riittävän tilavat myös kärjestä.
Tenniskyynärpää
Tenniskyynärpää eli lateraalinen epikondyliitti on yleinen vaiva, jossa toistuva rasitus aiheuttaa tulehdusmuutoksia ja kipua lihasten kiinnittymiskotaan kyynärnivelen ulkosyrjän (lateraaliseen) luunastaan. Tulehdus ei tässä tapauksessa johdu ulkoisten bakteerien pääsystä elimistöön (infektio), vaan kyseessä on inflammaatio eli elimistön normaalireaktio lisääntynyttä rasitusta vastaan.
Myös kyynärnivelen sisäsyrjään (mediaaliseen) luunastaan voi syntyä vastaavanlainen tulehdus, mutta mediaalista epikondyliittia, ”golfarin kyynärpäätä”, esiintyy huomattavasti vähemmän kuin tenniskyynärpäätä.
Tenniskyynärpää syntyy toistuvan rasituksen seurauksena. Lihasjänteen ja nivelnastan kiinnittymiskohtaan syntyy pieniä repeämiä, sekä tulehdus- ja arpimuutosta. Tavallisimmin aiheuttajana on toistotyö, työsuoritukseen tottumattomuus tai yksittäinen lihasvoimiin nähden liian raskas tai pitkäkestoinen rasitus.
Tavallisia kyynärnivelen ja kyynärvarren ja ranteen ojentajalihasten rasitusta aiheuttavia liikkeitä ovat esimerkiksi vasarointi, painavien taakkojen kantaminen kyynärvarsi suorana, raskaat, rannetta vääntävät liikkeet, kuten ruuvimeisselin tai jakoavaimen käyttö tai runsas mailapelien pelaaminen. Mailapeleissä ja erilaisia työkaluja käyttäessä on hyvä huomioida, että liiallinen puristaminen tai liian leveä ja paksu kädensija aiheuttavat ranteen ja kyynärvarren lihasten ja nivelten ylikuormitusta.
Valtaosa tenniskyynärpäistä paranee 1–2 kuukauden kuluessa perinteisillä hoitomuodoilla (lepo, kylmähoito, tukiside ja kipulääke, sekä lihaskuntoharjoitteet) jos rasitustekijän vaikutus pystytään joko kokonaan tai riittävän pitkäksi aikaa poistamaan. Vaivan uusiutuminen on kuitenkin yleistä, ja pieni osa tapauksista voi jopa kroonistua.