Helpompi Tapa – Terveelliseen syömiseen

Helpompi Tapa – Terveelliseen syömiseen auttaa huomaamaan asioita, joita jo tekee, eli ”vanhaa hyvää” – ja käyttämään sitä muutoksen rakentamisessa. Ja kun kokeilee jotain uutta, kannattaa hyödyntää siinä vanhaa – sitä mitä jo osaa, mistä tykkää ja mihin on tilaisuuksia. Helpompi Tapa opettaa hyödyntämään tilaisuudet ja siksi on helppoa muodostaa pysyviä tottumuksia – ilman pinnistelyä. Silloin muutoksen teko on fiksua.

Monille ruokailutottumusten muutos tarkoittaa sitä, että pitäisi luopua ja kieltäytyä. Tuntuu, että herkut pitäisi jättää pois ja keskittyä rajoittamaan syömistä muutenkin. Ylimääräinen kauhallinen salaattia lounaalle, leseitä aamupuuron sekaan, yhden sijasta kaksi tomaattia, pienempi lautanen pääruualle… Nämä ovat esimerkkejä pienistä muutoksista, joita on helppo automatisoida, kun alkaa harjoitella niiden tekemistä aina, kun on samassa tilanteessa. Etukäteen mietitty kauppalista, terveelliset eväät tai jääkaappiin valmiiksi pilkotut kasvikset taas helpottavat ryhtymistä isommissa asioissa.

Ylimääräinen kauhallinen salaattia työpaikan lounasravintolassa on 5 kauhallista työviikossa ja yli 220 kauhallista vuodessa. Säännöllisesti tehtynä pienillä teoilla voi olla yllättävän suuret vaikutukset – ja mitä useampia tekoja arkeen sopii, sitä suuremmat vaikutukset. Ruokalusikallinen leseitä aamupuurossa, ruisleipä arkileipänä, rahkaa marjojen kanssa välipalalla ja ylimääräinen salaattikauhallinen voivat tarkoittaa parempaa painonhallintaa, lujempia luita ja toimivaa ruuansulatusta 365 päivänä vuodessa.

Huomio! Materiaalien tarkoitus ei ole antaa ravintosuosituksien mukaisia ohjeita. Esimerkiksi asiakkaalle tyypillinen ”terveellinen päivä” ei ole esimerkki ravitsemussuosituksista, vaan materiaalin käyttäjän näkemys omasta syömisestään.

Kortteja voi tilata terveydenhuollon käyttöön postimaksun hinnalla, tilaus max. 50 kpl / korttisarja. Voit tilata kortteja myös omaan käyttösi, muutaman kappaleen tilaukset toimitamme veloituksetta. 

Helpompi Tapa -korttien tilauslomake

Löydät ravitsemukseen liittyvää tietoa
Ravitsemussuosituksista  (Ruokavirasto)
Osteoporoosin itsehoitopolku - Ravitsemus  (Suomen Luustoliitto)

Helpompi Tapa – Terveelliseen syömiseen

Tulostettava kortti, joka tukee sinua positiivisessa elintapamuutoksessa. Helpompi Tapa– Terveelliseen syömiseen auttaa sinua huomaamaan asioita, joita jo teet eli ”vanhaa hyvää” – ja sitten käyttämään sitä muutoksen rakentamisessa. Voit tilata kortin myös postitse, muutaman kappaleen tilaukset toimitamme veloituksetta, isommat määrät postimaksun hinnalla, tilaus max. 50 kpl / korttisarja. 

Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry ja Pilvikki Absetz 2020

Tyypillinen ruokapäiväni

Tulostettava lomake, johon voit kirjata ylös tyypillisen ruokapäiväsi ateriat. Lisämateriaali on saatavilla vain sähköisessä muodossa.

Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry ja Pilvikki Absetz 2020

Terveellinen ruokapäiväni

Tulostettava lomake, johon voit kirjata ylös terveellisen ruokapäiväsi ateriat. Lisämateriaali on saatavilla vain sähköisessä muodossa.

Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry ja Pilvikki Absetz 2020