Ylen mukaan heinäkuussa Suomessa tapahtui 28 hukkumista. Erityisesti uutisoinnissa on korostunut lasten ja nuorten osuus. Jokainen hukkumiskuolema olisi estettävissä. Yhdenvertaisen uimataidon turvaaminen on konkreettinen ja vaikuttava tapa edistää hyvinvointia, ehkäistä tapaturmia ja kaventaa terveyseroja.
On huolestuttavaa, että sosioekonominen ja sosiokulttuurinen tausta vaikuttavat merkittävästi uimataitoon. Uintia voidaan tehdä saavutettavaksi monin eri keinoin, kuten lisäämällä tietoisuutta, lisäämällä konkreettista opetusta ja suuntaamalla sitä eri väestöryhmille sekä hinnoittelulla, joka mahdollistaa uinnin kaikille.
Vetoamme, että Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Sosiaali- ja terveysministeriö osaltaan ottavat aktiivisen roolin hukkumiskuolemien ehkäisemiseksi. Työn pohjana voi käyttää tuoretta pohjoismaisten asiantuntijoiden konsensuslauselmaa. Suomesta suosituksia on ollut tekemässä apulaisprofessori Arja Sääkslahti. Lauselmaan on koottu olemassa olevaa tietoa, joiden mukaan sosioekonominen tai -kulttuurinen tausta on yhteydessä uimataitoon niin, että paremmin toimeentulevien perheiden lapset ovat taitavampia uimareita.
Tuki- ja liikuntaelinliitto Tule ry on valmis tarvittaessa tukemaan työtä oman asiantuntija-alansa puitteissa (terveyden edistäminen, tuki- ja liikuntaelinvaivoista kärsivien terveyden edistämien, käyttäytymisen muutoksen tuki, hanketyö sekä implementointiteorioiden jalkautus).

Asiantuntijoiden suositukset vesiliikunnan kasvatukseen tiiviisti
- Lasten tulisi harjoitella erilaisissa ulkoympäristöissä osana koulujen opetusta. Näin lapset oppivat riskien arviointiin turvallisissa oloissa. Harjoitteluympäristöinä voivat olla esimerkiksi paikallinen ranta, satama, lampi tai puro. Myös opettajien osaamista tulee vahvistaa.
- Harjoittelun tulee kattaa monipuolisia vesitaitoja, ei pelkästään virallisia uintitekniikoita. Laajempi vesiliikuntapätevyys (esim. Water Competence -mallin 15 osa-aluetta) on tärkeä. Esimerkiksi harjoitellaan vedestä veneeseen nousemista, virtausten arvioimista tai turvallisten poistumisreittien tunnistamista.
- Oppimiseen tulee sisällyttää iloa ja leikkiä, sillä vesiliikuntapätevyys tukee elinikäistä nautintoa vesiliikunnasta. Tämä on liikuntakasvatuksen päätavoite – ei vain hukkumisen ehkäisy.
- Yhdenvertaisen uimataidon turvaaminen on konkreettinen ja vaikuttava tapa edistää hyvinvointia, ehkäistä tapaturmia ja kaventaa terveyseroja.
Lähde:
Lähde: M. Haga, A. Sääkslahti, K. Schenker, T. H. Bruun, J. D. Guldager, Þ. L. Gísladóttir, B. B. Danielsen, E. G. Gjølme, J. Sundan, H. W. Olsena & Ø. Bjerke. “Aquatic Education for School Children: An Educational Expert Statement from the Nordic Consortium” Journal for Research in Arts and Sports Education, Vol. 9(2), 2025, pp. 39–61. http://doi.org/10.23865/jased.v9.6785