Toimiva hoitopolku turvaa hoidon ja kuntoutuksen vaikuttavuuden, kun selkä- tai nivelvaivat haittaavat arkea. Kuntoutuspäivien työpajoissa koottuun yhteen kuntoutusalan asiantuntijoiden näkemykset hoitopolkujen ongelmakohdista ja ratkaisuista.
Kuntoutussäätiön järjestämillä Kuntoutuspäivillä 5.6. oli koolla alan asiantuntijoita. Tule ry:n järjestämässä työpajassa pohdittiin tuki- ja liikuntaelinongelmien hoito- ja kuntoutuspolkujen nykytilaa, kehittämistarpeita sekä työn vaikuttavuuden arviointia.
”Keskustelu työpajassamme oli vilkasta! Kohtaamisessa nousi esiin myös uusia ideoita”, kertoo Tuki- ja liikuntaelinliiton toiminnanjohtaja Marja Kinnunen.
Uusia ideoita tarvitaan tilanteessa, jossa Suomessa on yhä enemmän ikääntyneitä. Tuki- ja liikuntaelimistön vaivat ovat kaikkein yleisin syy käydä lääkärissä. Hoitoon ja kuntoutukseen, joita ei tule erottaa toisistaan, on löydyttävä kestäviä ratkaisuja, jotta voimme taata suomalaisten työ- ja toimintakyky.
”Alueilla on jo kehitetty hyviä käytäntöjä, nyt ne pitää ottaa käyttöön. Mikään yksittäinen ammattiryhmä ei ratkaise hoidon ja kuntoutuksen tilannetta, vaan tähän tarvitaan systeemistä muutosta”, Kinnunen sanoo.
Hoitopolkujen nykytila: katkonaisia polkuja ja hukattuja resursseja
Työpajassa vallitsi yksimielisyys siitä, että hoitopolkujen nykytila on monin paikoin hajanainen. Polut katkeilevat, vastuut ovat epäselviä eikä ammattilaisilla ei aina ole riittävästi tietoa muiden ammattilaisten työstä tai asiakkaan tilanteesta. Asiakas ei välttämättä tiedä, kenen puoleen kääntyä, eikä kokonaisvastuu ole aina selvää. Tilannetta vaikeuttavat sähköiset järjestelmät, jotka voivat aiheuttaa kuormitusta ja vaikeuttaa sujuvaa tiedonkulkua.
Hoito ja kuntoutus ei ole aina resurssiviisasta. Asiakkaat saattavat käyttää useita päällekkäisiä palveluita, työkyvyn arviointiin käytetään huomattavasti resursseja, vaikka tuotetut lausunnot eivät välttämättä riitä päätöksentekoon, eikä raportointi tue kehitystyötä. Sopimusrajoitukset voivat estää hoidon ja kuntoutuksen jatkumisen, ja työhönpaluuprosesseja pidetään hitaina.
Näyttöön perustuvat käytännöt eivät aina siirry arkeen. Työpajatyöskentelyssä tunnistettiin tähän viisi syytä:
- Puutteellinen resursointi ja osaaminen: ammattilaisilla ei ole aikaa tai osaamista arvioida hoidon tarvetta tai hyödyntää tietoa yksilöllisesti
- Koulutuksen ja perehdytyksen puute: ammattilaisten osaamistarpeita ei tunnisteta riittävästi.
- Näytön jalkauttamisen vaikeus: fysioterapeuttien tutkimusnäyttö ei jalkaudu käytäntöön ilman palvelumuotoilua.
- Monialaisen työn haasteet: ei ole selkeitä tiimejä tai toimintaohjeita, eikä yhteistyö aina toteudu.
- Viestinnän ongelmat: tieteellinen tieto ei tavoita käytännön työtä tekeviä.
Alueilla on jo hyviä ohjaus- ja hoitomalleja, mutta niiden käyttö on hajanaista. Esimerkiksi oirekyselyt ja etätuki voivat olla tehokkaita, jos ne räätälöidään asiakkaan tarpeisiin. Toimintakyvyn arvostus ja sen hyödyntäminen päätöksenteon mittarina nousivat työpajan keskusteluissa tärkeäksi kehittämiskohteeksi.
Kuva: Tule ry:n järjestämässä asiantuntijatyöpajassa Kuntoutuspäivillä 5.6. pureuduttiin TULE-hoitopolkujen nykytilaan, haasteisiin ja kehittämismahdollisuuksiin. Kuvassa ensimmäisenä vasemmalta työpajan puheenjohtaja Jaro Karppinen (Kuntoutusjohtaja EKHVA, Kansallisen TULE-ohjelman ohjausryhmän pj.) ja työpajaan osallistujia.
Yhtenäiset hoitopolut: vahvistetaan moniammatillista yhteistyötä, kehitetään rakenteita ja aktivoidaan potilaita
Hoitopolkujen yhtenäistäminen edellyttää nykyistä vahvempaa, moniammatillista yhteistyötä. Työpajassa tunnistettiin kolme keskeistä tekijää, jotka tukevat sitä:
- Yhteinen ymmärrys ja koulutus: Yhteistä ymmärrystä voidaan kasvattaa kouluttamalla laajalti asiakasohjauksen yhteisiä periaatteita, lisäämällä tietoisuutta toisten ammattilaisten ammattitaidosta sekä rakentamalla luottamusta ja yhteistä kieltä eri tiimien välillä. Tilasuunnittelulla, kuten yhteisillä taukotiloilla, on tässä roolinsa.
- Tiedonkulun varmistaminen: Työkykyasioissa yhteistyö mm. sosiaalialan ja työllisyyspalveluiden ammattilaisten kanssa vaatii rakenteita, jotka mahdollistavat tiedon liikkumisen.
- Roolien selkeytys: Esimerkiksi toimintakykykoordinaattori voisi koordinoida moniammatillista yhteistyötä ja varmistaa hoidon jatkuvuuden.
Hoitopolkujen vahvistaminen tarvitsee myös selkeitä toimintamalleja ja innovaatioita, kuten tekoälyn hyödyntämistä. Järjestöt tarjoavat potilaille tärkeää tukea ja kokemusasiantuntijat ja vertaiset toimivat saattajina hoitopolun varrella. Esimerkiksi työpajassa nostettiin OLKA-toiminta.
Potilaan aktiivisen roolin varmistaminen edellyttää ammattilaisilta uudenlaista asennetta. Motivoiva viestintä ja osallistaminen voivat vahvistaa potilaan osallisuutta ja omatoimisuutta. Etäpalveluissa tämä korostuu entisestään: tiedottamisen ja ohjauksen osaamista on parannettava.
Vaikuttavuuden arviointi: mittarit käyttöön ja seuranta osaksi arkea
Vaikuttavuuden arviointi on tärkeää hoitopolkujen kehittämisessä. Vaikuttavuuden keskeisiksi mittareiksi työpajassa tunnistettiin:
- Työkyky
- Kipu
- Toimintakyky (esim. ICF-luokitus)
- Elämänlaatu ja toimintakyky (esim. EQ-5D-5L, PROMIS 29+2)
Näiden lisäksi tarvitaan mittareita eri osa-alueille ja digitaalisten työkalujen hyödyntämistä.
Kustannusvaikuttavuus on otettava huomioon päätöksenteossa. Rahoittajalle on tärkeää, että työn vaikuttavuus voidaan osoittaa konkreettisesti. Esimerkiksi työn muokkaus ja työroolien huomiointi kuntoutuksen suunnittelussa voivat parantaa työkykyä ja vähentää sairauspoissaoloja.
”Hallitusohjelmassa puhutaan vaikuttavasta sote-työstä, mutta samaan aikaan siihen tarvittavia resursseja leikataan. Vaikuttava työ ja vaikuttavuuden seuranta vaatii resursseja”, Tule ry:n toiminnanjohtaja Marja Kinnunen muistuttaa.
Lisätietoa: Tietoa päättäjille