Sote tulee tai ehkä ei. Tulee ratkaisu olemaan millainen tahansa, tule-vaivojen ja tule-sairauksien hoidossa tulee olemaan paljon tehtävää. Mahdollisuus ja perusta tuki- ja liikuntaelinterveydelle luodaan kuitenkin jo paljon ennen kuin päädytään terveydenhuoltoon. On toki sairauksia ja vaivoja, joiden syntyyn emme voi itse vaikuttaa, mutta elintavoilla on merkitystä ennaltaehkäisyssä ja sairastuneetkin hyötyvät huimasti liikunnasta ja terveellisestä arjesta.
Tulevassa sote-ratkaisussa terveyden edistämisen lakisääteinen vastuu tulee olemaan kunnilla jatkossakin. Kunnat ovat ymmärrettävästi odottavalla kannalla, mutta kentältä kuuluu huolestuttavia viestejä. On kyselty miksi jo valmiiksi tiukilla olevien kuntien tulisi kaikkien muiden velvollisuuksien ohessa panostaa terveyden edistämiseen. Kustannukset sairastumisistahan menevät maakunnille. Kunnissa on myös lakkautettu järjestöille suunnattuja avustuksia, jotka voivat olla rahallisia tai muuta tukea.
Vastaus on tietenkin, että kunnan hyvinvointi perustuu hyvinvoiviin kuntalaisiin. Väestö ikääntyy vauhdilla. Toimintakykyyn kannattaa sijoittaa. Ja erityisesti jäljellä olevan toimintakyvyn ylläpito on tärkeää.
Samalla on kuitenkin mahtavia esimerkkejä kunnista, joissa panostetaan kuntalaisten hyvinvointiin. Mm. näistä kerrotaan seminaarissamme syyskuussa!
Syksy on tunnetusti tuki- ja liikuntaelinterveyteen ja niistä aiheutuvien ongelmien esiin tuomista. Syksyn aikana vietetään muun muassa Kansainvälistä TULE-toimintaviikkoa 12-20.10.18, jonka aikana tule-järjestöt viettävät omia teemaviikkojaan ja jakavat tietoa ennaltaehkäisystä ja itsehoidosta paikallisten yhdistystensä kanssa ympäri Suomea. Lisää TULE-toimintaviikon tapahtumista tiedotetaan syksyllä.
Monet meistä alkavat jäämään jo pikkuhiljaa kesälomille, toivotamme kaikille rentouttavaa lomaa.