Työkyvyttömyyseläkkeet

Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä on vähentynyt huomattavasti tarkasteltaessa noin kymmenen vuoden ajanjaksoa. Vuoden 2018 alusta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden määrä kääntyi kuitenkin selvään kasvuun. Yleisin syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle oli mielenterveyden- ja käyttäytymisen häiriöt, joiden osuus oli 33 prosenttia. TULE-sairauksien perusteella työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden osuus oli 31 prosenttia. Vuonna 2019 TULE-ongelmien perusteella työkyvyttömyyseläkkeellä oli Suomessa 33 000 henkilöä.

Yhä useampi työkyvyttömyyseläke myönnetään osaeläkkeenä. Vuonna 2019 osatyökyvyttömyyseläkettä sai yhteensä noin 23 000 ihmistä, joista TULE-sairauksien osuus oli 48 prosenttia. Osatyökyvyttömyyseläke on osoittautunut oivalliseksi keinoksi auttaa työelämässä jatkamista työkykyyn liittyvistä ongelmista huolimatta. Tyypillinen osatyökyvyttömyyseläkkeelle siirtyjä on 55-vuotias nainen, jonka työkyky on alentunut TULE-ongelman takia, mutta jonka katsotaan selviytyvän osa-aikatyöstä ja kevyemmistä työtehtävistä. Osatyökyvyttömyyseläke on usein välivaihe ihmisen elämässä. Osan työkyky paranee ja henkilö palaa kokoaikatyöhön. Osalla taas sairaus vaikeutuu ja johtaa täyteen työkyvyttömyyseläkkeeseen. Myös työelämä muuttuu ja sen tarjoamat mahdollisuudet osa-aikatyöhön voivat tuoda muutosta ihmisten työurille.

Vuonna 2019
TULE-ongelmien
perusteella työkyvyttömyyseläkkeellä
oli Suomessa
33 000 henkilöä