3. Ihmiset ymmärtävät TULE-terveyden merkityksen ja ovat motivoituneita huolehtimaan siitä omassa arjessaan

Kansalaiset ymmärtävät TULE-terveyden merkityksen lapsuudesta alkaen sekä tietävät, mitkä ovat
heihin itseensä kohdistuvat TULE-ongelmien riskitekijät

Liikunnan ja terveellisten elintapojen merkitys TULE-terveyden ja toimintakyvyn mahdollistajana sekä ongelmien itsehoitokeinona on tärkeää saada yleiseen tietoisuuteen kaikissa ikäryhmissä. TULE-terveyden perusta luodaan lapsuudessa. Erityisesti liikunta kehittää lapsen TULE-terveyttä. Lapsuus ja murrosikä tarjoavat korvaamattoman aikaikkunan luuston massan kohentamiselle liikunnan avulla. Näyttää myös siltä, että lapsuus- ja murrosiän liikunnan suojaava vaikutus luustoon ulottuu osittain jopa aikuisikään asti. Työikäisten osalta liikunta ennaltaehkäisee TULE-ongelmia ja toisaalta liikkumattomuus usein pahentaa TULE-kipua. On myös näyttöä siitä, että työpaikkojen liikuntainterventiot vähentävät TULE-kipua.

Ikääntyneiden osalta esimerkiksi lihasvoiman säilyminen on olennaista, jotta ikääntyvä selviytyy päivittäisistä askareistaan itsenäisesti. Hyvä lihaskunto on myös tärkeä tekijä kaatumistapaturmien ehkäisyssä.

Pienetkin arkiset liikuntatauot vetreyttävät niveliä sekä vaikuttavat luustoon ja lihaksiin. Liikunnan avulla voidaan lisäksi kehittää lihasvoimaa, ketteryyttä ja liikkumisvarmuutta sekä siten osaltaan ehkäistä kaatumisia ja niistä aiheutuvia luunmurtumia. Liikunnan vähäisyys johtaa muun muassa pieneen energiankulutukseen, yleiskestävyyden sekä lihasten voiman ja tehon huononemiseen sekä erityisesti iäkkäillä tasapainon ja liikkumisvarmuuden vähentymiseen. Nämä muutokset lisäävät lihavuuden, alaselän sairauksien, niska-hartiaseudun oireyhtymän, polven nivelrikon, osteoporoosin, kaatumisten ja muiden tapaturmien sekä luunmurtumien vaaraa. Liikunta tai terapeuttinen harjoittelu on myös hoidon perusta useassa TULE-vaivassa.

Ylipainon merkitys TULE-terveydelle ymmärretään

Ylipainon vahva yhteys polven, lonkan ja käden nivelrikon riskiin on todistettu kymmenissä epidemiologisissa tutkimuksissa. Yhteys on vahva, suoraviivainen, muista riskitekijöistä riippumaton ja ajalliselta järjestykseltään selkeä. Lihavilla jo 5–10 % painonpudotus todennäköisesti helpottaa polvikipua sekä parantaa toimintakykyä ja elämänlaatua. Ylipainoisuus on myös selkäkivun riskitekijä, ja se ennustaa esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeeseen johtavia pitkäaikaisia selkäsairauksia. Ylipaino aiheuttaa myös diabetesta, joka puolestaan lisää murtumariskiä.

Suomessa tehdään vuosittain yli 12 000 polven primääriä tekonivelleikkausta. Tekonivelrekisteristä ilmenee, että ylipainoiset ja lihavat ovat yliedustettuina näissä leikkauksissa. Osittain tätä selittänee se, että leikkausta odottavien liikuntakyky lienee heikentynyt. Systemaattisessa katsauksessa esitettiin arvio, jonka mukaan joka neljäs uusi polvikipu johtuu ylipainosta tai lihavuudesta. Painonhallinta on ensiarvoisen tärkeää myös nivelrikon hoidossa. Jo 5–10 kg painonpudotuksella on sekä kliinistä että elämälaatua tukevaa hyötyä nivelrikkopotilailla.

Monipuolisen ja terveellisen ravinnon merkitys TULE-terveydelle eri ikäkausina ymmärretään

Monipuolinen ja terveellinen ravinto on liikunnan lisäksi tärkeä yleisen hyvinvoinnin lähtökohta sekä TULE-terveyden ja normaalipainon ylläpidon perusta. Riittävällä kalsiumin, proteiinin ja D-vitamiinin saannilla on merkitystä luuston terveydelle. Ravitsemuksen rooli nousee ikääntymisen myötä ja samalla saattaa ylipainon sijaan haasteeksi tulla riittävän painon ylläpito. Myös ravinnon laadulla näyttää olevan merkitystä polven nivelrikon synnyssä.

Tupakoinnin ja tupakkavalmisteiden merkitys TULE-terveydelle ymmärretään

Tupakointi lisää nivelreuman riskiä. Vaikutus koskee reumatekijäpositiivista tautia siten, että tupakoijan sairastumisriski on 2-4 -kertaa niin suuri kuin tupakoimattoman. Tupakoitsijoilla on pienempi luumassa kuin tupakoimattomilla ja tupakoinnin vaikutus luustoon on nähtävissä jo kasvuiässä. Tupakointi ilmeisesti myös lisää selkäkipujen ja iskiasoireyhtymän esiintyvyyttä.

Kaatumisriski ja siihen vaikuttavat tekijät ymmärretään

Yleisin kuolemaan johtanut tapaturma on kaatuminen tai putoaminen. Vuosittain noin 1100 yli 64-vuotiasta suomalaista kuolee kaatumistapaturmissa tai matalalta putoamisissa. Kaatumiset ja kaatumistapaturmat eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen, ja niiden ehkäisyyn on tehokkaita keinoja. Lihaskunnon, liikkuvuuden ja tasapainon harjoittaminen ovat tehokasta kaatumisen ehkäisyä. Siksi niitä kannattaa harjoittaa jo lapsena, mutta erityisen tärkeitä ne ovat iäkkäänä. Ikääntyneiden osalta kaatumistapaturmien ehkäisyyn liittyy useita muitakin tekijöitä, joiden osalta on tarjolla tutkittuun tietoon pohjautuvaa tietoa ja materiaalia.

Apuvälineistä hyväksyttyjä toimintakyvyn ylläpitäjiä

Apuvälineitä käytetään ylläpitämään, tukemaan tai parantamaan toimintakykyä. Apuvälineiden käyttöönotto viivästyy harmillisen usein. Monien apuvälineiden kuten kävelykepin, rollaattorin tai pyörätuolin käyttöönotto aloitetaan hyvin usein vasta siinä vaiheessa, kun ei enää yksinkertaisesti tulla toimeen ilman. Oikein käytettynä ja tarpeeksi aikaisin aloitettuna apuväline voi parhaimmillaan paitsi ylläpitää toimintakykyä, myös ennaltaehkäistä tai ainakin viivästyttää pahempia TULE-vaivoja sekä kaatumistapaturmia. Apuväline avaa käyttäjälleen usein uuden maailman, sillä apuvälineen turvin voikin lähteä pidemmälle ja samalla tulee liikuttua aiempaa enemmän. Fyysisesti vammaisten ja toimintarajoitteisten kohdalla yksilöllinen apuväline tukee TULE-terveyttä.